Päivi Lukkarila: Ponimme Possukka. Karisto 2020
Ponimme Possukka (viralliselta nimeltään Possukka on Poseidon)
on vastikään ilmestynyt, mutta tekstissä oli minulle paljon tuttua jo viime kesältä. Pääsin silloin lukemaan ja kommentoimaan Päivin tekeillä olevaa käsikirjoitusta ja sillä tavalla seuraamaan kirjan valmistumista.
Ensin oli teksti, joka on matkan varrella selvästi elänyt ja tiivistynyt nykyiseen muotoonsa. Mukaan on tullut hieno kuvitus ja sen myötä uusi näkökulma tarinaan. Kovasti pidin myös taittoa keventävistä tietolaatikoista,
niidenkin teksteissä tuntui kirjoittajan asiallinen mutta persoonallinen ote.
Kirjaa lukiessa oli pakko nyökytellä: tulipas tästä hieno. Hyvä mieli oli
samalla siitäkin, että viime aikoina on ilmestynyt muitakin uusia kirjoja, jotka ovat olleet sekä täysverisiä hevoskirjoja että samalla hyvää kaunokirjallisuutta. Marika Riikosen nuortenkirja Ravilikat on tästä
komea esimerkki.
Hevosen hyvinvoinnin puolesta puhunut Anna Sewellin kirjaklassikko Uljas Musta määrittelee kansilehdellä itsensä näin ”Uljas Musta,
sen groomit ja kumppanit, hevosen elämänkerta, jonka hevosenkielestä on suomentanut Anna Sewell.” Possukka-kirja on lapsille suunnattu ponin elämänkerta. Uljaassa Mustassa kertojana on hevonen, Possukassa näkökulmat
vaihtelevat, kolmannen persoonan sisällä tosin. Väliin tapahtumia katsotaan ponin silmin, väliin Oonan tai hänen äitinsä. Äidin eli kirjailija-Päivin mukaan suurin osa kirjasta on hänen omia muistojaan, osa
näkemyksiä toisten muistoista, osa keksittyä, sellaista mitä todennäköisesti on ollut tai on voinut olla. Mutta tässäkin elämänkerrassa pääosassa ovat ponin vaiheet, sen lapsiratsastajat ja hevoskumppanit.
Kantava ajatus on myös ponin hyvinvointi.
Hevosen omistaminen on vahvaa sitoutumista, mutta olosuhteet myös muuttuvat. Ponien kanssa ongelma on, että yhtenä päivänä
ratsastajan varpaat ylettävät yhteen ponin mahan alla. Hän on tullut liian pitkäksi ja painavaksi ponilleen. Ei tunnu oikealta siirtää aktiivista elämää elänyttä, tervettä ja koulutettua ponia eläkkeelle
siksi, että sen ratsastaja on kasvanut. Oonan itkujen saattelemana Possukka muuttaa ponitilan pihattoon koulimaan uutta ratsastajatyttöä. Luopumista helpottaa, että Oona käy välillä tervehtimässä sitä ja poni
vaikuttaa tyytyväiseltä uuteen kotiinsa sekä ratsastajaansa. Sen omistus säilyy Oonan perheellä ja on sovittu, että Possukka haetaan omistajilleen heti, kun se alkaa kaivata eläkepäiviä.
Muutaman vuoden kuluttua Possukka palaakin perheelle. Pitkää ei ponin eläkeajasta kuitenkaan tule, sillä yllättäen sen suusta löytyy isokokoinen kasvain, jonka leikkaamista
eläinlääkäri ei pidä järkevänä. Possukan on tullut aika lähteä. Loppu on kirjoitettu samalla kertaa yksinkertaisesti ja kauniisti. Minua itketti, sekä Possukan vuoksi että niiden itselle rakkaiden
hevosten puolesta, jotka ovat siirtyneet laitumen aitojen toiselle puolen.
Arja