Blogi

Entisenä pienen ratsastajan äitinä muistot hupsahtivat mieleeni ja vesi silmiini, kun luin uuden Venla-kirjasi jouluratsastusnäytöksestä. Tsemppiä, Venla on sarjan kolmas osa, ja lisää on tulossa. Kuinka ajatus Venloista sai alkunsa?

 

Sarja sai alkunsa, kun huomasin, että suomeksi ei juurikaan kirjoitettu realistisia, pienille lukijoille sopivia hevoskirjasarjoja. Toki oli muuten paljon hyviä pienten heppakirjoja kuten Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen iki-ihastuttava Tikkumäen talli tai ruotsalaista alkuperää oleva, Linn Hallbergin Sinttu –sarja. Ajattelin, että olisi mukavaa, jos olisi myös ahmimislukuikäisten sarja, joka kertoo suomalaisesta tytöstä, joka rakastaa hevosia, opettelee ratsastamaan, muttei omista sitä omaa heppaa.

 

Minkä ikäinen tuo pieni lukija tarkkaan ottaen on?

 

Sarja on suunnattu 7–12-vuotiaille hevoshulluille, mutta se sopii hyvin myös sitä pienemmille yhdessä vanhemman kanssa luettavaksi. Venlojen kieli, vaikkei olekaan varsinaisesti selkosuomea, on suhteellisen yksinkertaista, joten kirjoja voisi suositella myös lukijoille, joilla on jokin lukemisen erityisvaikeus sekä lukijoille, joille suomi on vieras kieli.

     Siihen aikaan, kun itse olin pieni hevoshullu ja luin paljon hevoskirjasarjoja, ei niitä aina käännetty kauhean ammattitaitoisesti. Käännöskirjan hevosella saattoi esimerkiksi olla saappaat (boots, siis hivutussuojat) jalassaan tai sille syötettiin “ponipähkinöitä” (pony nuts, rehupelletti olisi varmaan ollut osuvampi käännös). Kuitenkin ahmin kirjoja, sillä halusin hirveän paljon saada tietoa hevosista ja oppia uusia termejä. Kun aloin kirjoittaa ensimmäistä Venlaa, mielessäni oli tällainen pieni tyttö tai poika, joka haluaa lukea kivoja juttuja hevosista ja oppia uutta, mutta jota eivät vielä kauheasti kiinnosta isompien lukijoiden jutut, kuten ihastumiset tai seurustelu.

 

Mikä kirjoittaessa oli mukavaa ja mikä vaikeata?

 

Mukavaa kirjoittamisessa oli tavoitella tekstiinsä sitä, millaista on olla pieni hevostyttö. Muutenkin minusta on aina mukavaa kirjoittaa hevosista.

    Vaikeaa oli tarkan realistisuuden säilyttäminen. Esimerkiksi sarjan aloitusosassa, Venlan alkeiskurssissa, aloittelijat kokeilevat laukkaamista jo neljännellä ratsastustunnillaan, vaikka oikeassa elämässä eteneminen nopeampiin askellajeihin ei taida yleensä tapahtua näin nopeasti. En kuitenkaan usko, että innokkainkaan hevoshullu jaksaisi lukutolkulla seurata pelkkää ravin ja keventämisen opettelua. Realistisuudesta on siis vähän tingittävä, jotta tarina etenee sopivasti ja tekstin saa pidettyä riittävän mielenkiintoisena.

 

Venloissa on lopussa sanasto, miksi?

 

Juuri sen takia, että innokas lukija haluaa yleensä tietää, mitä hänelle oudot hevostermit tarkoittavat. Olen yrittänyt avata sanastossa tekstissä esiintyvät hevossanat lyhyesti ja ymmärrettävästi.

 

Oletko saanut palautetta lukijoilta?

 

En suoraan lapsilta itseltään. Pienet hevosharrastajat eivät ehkä ensimmäiseksi ajattele ottaa yhteyttä kirjailijaan. Kirjastoista sen sijaan on tullut hyvää palautetta, ja lastenosastojen kirjastotädit varmaan hyvin tuntevat asiakkaidensa mieltymykset.

Arja