Blogi

Kirjaston poistomyynnistä käteen osui noin 45 vuotta sitten ilmestynyt Lisbeth Pahnken Britta-sarjan Ponikesä. Siinä jo surtiin hevoskirjojen aiheiden rajallisuutta "Håkan sanoi, että kaikki hänen lukemansa hevoskirjat koostuivat kammottavan vaaleansinisistä jutuista miten Pieni-tyttö-joka-ei-osaa-ratsastaa-mutta-rakastaa-hevosia-ystävystyy-Suuren-vaarallisen-hevosen-kanssa-joka-epäilee-kaikkia-ihmisiä. "... ja sitten ilmestyy tyhjyydestä vanha eläkkeellä oleva eversti, joka opettaa tytön ratsastamaan minimaalisessa ajassa, ja niin kirja loppuu siten, että tyttö ja hevonen ilmoittautuvat osanottajiksi hurjan vaikeisiin estekilpailuihin ja voittavat ensimmäisen palkinnon", sanoi Håkan."

Ulla Pahnke päätti kirjoittaa vastoin genren stereotypiaa. Helppoa se ei ollut silloin eikä nyt. Tässä tuoreessa linkissä esitellään muutama muukin lajin klisee. Linkin artikkelia arvioinut englantilainen hevoskirjojen keräilijä ja tutkija Jane Badger lisäsi kuvioihin vielä yhden uuden tarinamuodon: tyttö kouluttaa menestyksekkäästi ongelmahevosen pehmein menetelmin, joita ei kukaan koskaan ollut ymmärtänyt kokeilla.

Toisaalta hevoskirjan kirjoittamisen tekee haastavaksi nimen omaan tuo kaavojen olemassaolo. Niiden havaitseminen oli varmaan se sytyke, joka sai Ulla Pahnkenkin kirjoittamaan ja pullikoimaan vastaan.