Näin jossakin mainoksen ja tilasin tämän englanninkielisen kirjan netistä kahdesta syystä. Kansikuvassa oli karheaa sympaattisuutta ja nimi kiinnosti.
Alkupuolella
lukemiseni hetkeksi hyytyi ja kirja jäi pöydälle. Aloin epäillä, että sen tarinallinen pohja paljastuisi kaavamaiseksi. Että tuulisen lapsuuden viettänyt ja ensimmäisen hevosensa 12-vuotiaana myynyt entinen hevoskauppias
ja ammattiratsastaja päätyisi kertomaan kuinka onneton ja paha oli ennen ja kuinka kaikki sitten muuttui.
Mutta jokin kirjassa viehätti ja jatkoin. Ehkä se oli Renin omakohtainen ja rehelliseltä tuntuva
tapa kirjoittaa. Ainakin minulle jäi tunne, ettei tässä nyt yritetä myydä minulle mitään ja vastoinkäymisistäkin kerrotaan suoraan. Hevosiin intohimoisesti edelleenkin suhtautuva kirjoittaja kertoo taipaleestaan
perinteisestä hevosmaailmasta Natural Horsemanshipin kautta Nevzoroviin, ratsastuksen lopettamiseen ja hylättyjen eläinten turvapaikan perustamiseen.
Ren Hurst ei muutu pyhimykseksi (paitsi ehkä aivan
kirjan lopussa tulee tunne, että nytkö ollaan perillä, mutta ehkä matka vielä jatkuu?) vaan säilyy omanlaisenaan, väliin epävakaanakin luonteena, jonka on pitänyt myös hankkia leipänsä hevosmaailmassa.
Hän etsii ja tutustuu moniin kouluttajiin, mutta näkee myös ristiriitaisuudet ja säilyttää kriittisen näkökykynsä.
Kirja on houkuttavaksi rakennettu. Keitaana lukemisen matkalla
joka luvun alussa on kiinnostava valokuva Hurstista ja hevosista, päätarinaan kuljetukseen hyvin istuva aforismisitaatti, sitten fiktion tapaan kirjoitettu pikkutarina jostakin kirjailijan hevoskokemuksesta, ja vasta näiden jälkeen kronologinen
tarina jatkuu.
Kirjan loppuosan pohdinnoissa oli paljon kiinnostavaa. Ren Hurst päätyy hevostensa suhteen tavoitteeseen ”rakkaus ilman ehtoja”. Ilmaisuna se omiin korviin kuulostaa laajalta ja idealisoidulta,
joku ”kohtaaminen” ilman pyrkimystä vastapuolen kontrollointiin tuntuisi vähemmän pelottavalta. Tältä pohjalta Ren kuitenkin miettii esimerkiksi sellaista itseäni kovasti kiinnostanutta asiaa kuin manipulaatio.
Hänen mielestään ”hevoskuiskauksen” toinen nimi on manipulaatio. Samaten hän miettii ihmisten välisiä suhteita ja oikean ja väärän määrittelemistä. Parellia siteeraten hän kirjoittaa,
että hevoset eivät ole väärässä. Jos ne sanovat EI, niin joko pyyntö on väärä tai se on väärin esitetty. Hevosista Ren Hurst laajentaa samat asiat ihmisiin. Jos tiedostavat hevosihmiset kohtelisivat
muita ihmisiä yhtä hyvin kuin hevosiaan, maailma olisi paljon parempi paikka. Ihmisiäkään ei pidä manipuloida ja hevosmaailman polarisointi ”oikeaan” tekemiseen ja ”väärään” tekemiseen
ei johda mihinkään. Kun Ren Hurst näin haluaa luopua niin hevosten kuin ihmisten kontrolloimisesta, jäljelle jää vain omiin ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin vaikuttaminen.
Kirjan nimi liittyy
tähän viimeiseen ajatukseen. Hän haluaa löytää voiman itsestään eikä käyttää hevosen voimaa omiin pyrkimyksiinsä.
Ren
Hurst: Riding on the Power of Others. Vegan Publishers, USA, 2015
Arja